Palomies palkka
Monen mielipidemittauksen mukaan yksi suomalaisten eniten arvostamia ammatteja on palomiehen työ. Tämä on ymmärrettävää: palomies on pelastaja, joka laittaa itsensä alttiiksi auttaakseen muita. Parhaimmillaan palomies pelastaa ihmishenkiä.
Työssä tarvitaan hyvää fyysistä kuntoa ja psyykkistä kestävyyttä sekä kykyä sietää paineita ja stressiä.
Millainen on palomies palkka ja miten se suhteutuu työn vaativuuteen? Entä mitä kaikkea palomiehen työhön kuuluu ja miten alalle opiskellaan? Tämä artikkeli antaa vastauksen näihin ja moniin muihin kysymyksiin.
Palomiehen työ: monipuolista muiden auttamista
Usein ajatellaan, että palomiehet työskentelevät ainoastaan paloautoissa. Tämä on kuitenkin virheellinen käsitys, sillä palomiehen työympäristö voi olla monenlainen.
Pelastuslaitokset paloautoineen muodostavat monen palomiehen työpaikan, mutta palomiehiä on usein mukana myös ensihoitoyksiköissä, ennen kaikkea ambulansseissa. Palomiehen sijoituspaikka saattaa olla myös esimerkiksi lentokenttä tai koulutuskeskus.
Sammutusyksiköt liikkuvat vaivattomasti sinne, missä apua kulloinkin tarvitaan, joten voikin sanoa, että palomiehen työpaikka voi olla melkein missä tahansa.
Ensisijainen palomiesten tehtävä on sammuttaa tulipaloja ja pelastaa ihmisiä vaarallisista tilanteista. Lisäksi palomiehet antavat onnettomuustilanteissa ensiapua ja ohjaavat lisäavun pariin tilannearvion perusteella.
Osa palomiesten työajasta kuluu päivystykseen, osa taas pelastusajoneuvojen ja -välineiden huoltoon sekä oman fyysisen kunnon ylläpitoon.
Palomiehet ovat myös arvostettuja asiantuntijoita, jotka antavat turvallisuuskoulutusta ja järjestävät pelastusharjoituksia, jotta kaikki osaavat toimia tositilanteiden koittaessa.
Palomies palkka: keskimäärin 2 600 € kuukaudessa
Yleisesti ajatellaan, että palomiehen Suomessa on alhainen verrattuna siihen, miten paljon vastuuta työssä on. Keskimääräinen palomies palkka on suunnilleen 2 600 euroa kuukaudessa.
Palkassa on myös suurta hajontaa sen mukaan, millä alueella palomies työskentelee. Suomen pelastusalan ammattilaisten (SPAL) mukaan esimerkiksi Etelä-Pohjanmaalla palomies saattaa saada työstään palkkaa noin 2 400 €, kun taas Keski-Suomessa palomies palkka on vain noin 1 900 €.
Palomies palkka ei kuitenkaan koostu lähes koskaan pelkästä peruspalkasta, vaan suuren osan siitä muodostavat erilaiset henkilökohtaiset palkanlisät.
Erityisvastuulisistä yleisin on ensihoitolisä, joka maksetaan palomiehille, jotka tekevät työssään myös ensihoitoa. Tällä korvataan hankittua koulutusta ja sen mukanaan tuomaa vastuuta.
Myös ylityö- ja viikonloppukorvaukset sekä ikälisät nostavat palkkaa parhaimmillaan jopa 40 – 45 %. Palomies palkka onkin lisineen keskimäärin 3 600 – 3 700 euroa kuukaudessa.
Vaikuttavatko ammatin vaarat palkkaan?
On tosiasia, että palomiehen ammatti sisältää vaaroja, joita ei voi kokonaan torjua. Siihen nähden palomiehen palkkaa tulisi monen mielestä nostaa korvaukseksi työn sisältämistä riskeistä.
Tulipaloissa palomiehet joutuvat altistumaan myrkyllisille aineille ja savukaasuille, suojauksesta huolimatta. Tämä voi aiheuttaa erityisesti pidemmällä tähtäimellä terveysongelmia, jopa syöpäriskiä.
Työ on fyysisesti kuormittavaa: varusteet ovat raskaita ja työolosuhteet haastavia. Lisäksi vuorotyö ja työn hektisyys aiheuttavat paineita.
Palomiehillä on myös suuri riski joutua onnettomuuksiin työtehtävissä. Hyvästä koulutuksesta ja varovaisuuden noudattamisesta huolimatta he saattavat loukkaantua – jopa kuolla.
Palomies koulutus: haastava hakuprosessi
Jos työn riskit eivät hirvitä ja palomies palkka tuntuu riittävän, kannattaa harkita palomiehen uraa. Palomieheksi voi Suomessa valmistua kahdesta oppilaitoksesta: Pelastusopistosta Kuopiossa tai Helsingin Pelastuskoulusta.
Kummankin tutkinnon suorittaminen kestää noin 1,5 vuotta ja sisältää kattavasti sekä teoreettista opiskelua että ennen kaikkea käytännön harjoittelua.
Koska palomiehen ammatti on suosittu, kouluihin on vaikea päästä. Hakijoiden fyysinen toimintakyky testataan tarkasti, jotta varmistutaan, että tulevilla palomiehillä on riittävästi voimaa ja kuntoa raskaaseen ammattiin.
Lisäksi tulee läpäistä lääkärintarkastus, jossa selvitetään fyysisen terveyden lisäksi psyykkinen kunto. Soveltuvuuskoe ratkaisee lopulta, ketkä soveltuvat alalle ja pääsevät opiskelemaan arvostettuun ammattiin.
Kiinnostavatko muut ihmisten auttamiseen liittyvät ammatit? Katso, millainen on ensihoitaja palkka ja vanginvartija palkka.