Sähköasentaja palkka

Sähköasentaja palkka

Sähköasentaja palkka

Monipuolinen sähköasentajan ammatti soveltuu niille, jotka haluavat tehdä itsenäistä ja vastuullista työtä, johon valmistuu kohtalaisen nopealla koulutuksella. Myös oman työn lopputuloksen näkee yleensä nopeasti joka päivä.

Tyypillisiä työpaikkoja sähköasentajalle ovat rakennustyömaat, teollisuuslaitokset sekä erilaiset sähköntuotanto- ja jakelulaitokset. Moni sähköasentaja työskentelee myös yrittäjänä, jolloin oman työn sisältöön voi vaikuttaa eniten.

Kun myös ammatin työllisyysnäkymät ovat hyvät, ei ole ihme, että sähköasentajan työ on monen toiveammatti vuodesta toiseen. Sähköasentaja palkka vaihtelee muun muassa työkokemuksen, työtehtävien ja työnantajan mukaan.

Mitä sähköasentaja tekee?

Sähköasentajan ammattitaito antaa valmiudet työskennellä monenlaisten sähkötekniikkaan liittyvien tehtävien parissa. Usein työtehtävät ovat vaihtelevia ja riippuvat kohteesta. Harva sähköasentaja joutuu pelkäämään, että tylsistyisi tai kyllästyisi työssään!

Sähköasentajien perustehtäviä ovat muun muassa seuraavat:

  • Sähköasennukset: Nimensä mukaisesti sähköasentajat asentavat rakennuksiin sähköjärjestelmiä, eli yhdistävät valaisimet ja muut laitteet, pistorasiat ja sähkökeskukset.
  • Sähköjärjestelmien huolto: Asennetut järjestelmät vaativat myös ylläpitoa ja huoltoa, jotta ne toimivat turvallisesti ja sujuvasti.
  • Sähköjärjestelmien korjaus: Joskus sähköjärjestelmiin tulee vikoja hyvästäkin huollosta huolimatta. Sähköasentajan tehtävä on paikallistaa ja korjata viat.
  • Sähköpiirustusten tulkitseminen: Sähköasentaja on sellaistenkin sähköpiirustusten asiantuntija, jotka ovat tavalliselle ihmiselle täyttä salakieltä. Sähköasentaja auttaa tulkitsemaan ja toteuttamaan erilaisia asennustöitä turvallisesti ja asianmukaisesti.

Sähköasentaja palkka: keskimäärin 3 098 € kuukaudessa

Sähköasentajilla ei ole yhtä yhtenäistä palkkaa, vaan palkkaus vaihtelee muun muassa työnkuvan, toimialan ja työkokemuksen mukaan. Keskimääräinen sähköasentaja palkka Suomessa on 3 098 euroa kuukaudessa. 

Hajonta on suurta. Kuntasektorilla palkkaus on pienempää, ja keskipalkka on noin 2 700 euroa, kun taas yksityisellä sektorilla se on yli 3 300 euroa. Vastavalmistuneen palkka on luonnollisesti pienempi kuin alalla pitkään olleen. 

Suurimmillaan sähköasentaja palkka voi olla yli 5 000 euroa kuukaudessa. Näihin ansioihin yltävät enimmäkseen yrittäjät sekä erityisen vaativia työtehtäviä tekevät sähköasentajat.  

Pääkaupunkiseudulla palkat ovat hieman suurempia kuin muualla maassa. Toisaalta pienille paikkakunnille saatetaan houkutela työvoimaa erilaisilla palkan lisäksi maksettavilla bonuksilla.

Lisää palkkaa? Näin onnistut palkkaneuvottelussa

Jos sähköasentaja palkka ei omalla kohdalla tunnu riittävän suurelta työn määrään tai vastuullisuuteen nähden, voit yrittää neuvotella itsellesi paremman palkan. Mikään ei estä työnantajaa korottamista palkkaa, jos hän katsoo sen aiheelliseksi.

Palkkaneuvottelussa kannattaa varautua perustelemaan, miksi korotuksen mielestään ansaitsee. Omaa työnkuvaa on hyvä avata konkreettisten esimerkkien kautta ja osoittaa, onko se muuttunut siitä, kun palkka viimeksi tarkistettiin.

Huono taloudellinen tilanne ei koskaan ole palkankorotuksen peruste, vaan syiden tulee liittyä töiden sisältöön ja tapaan, joilla työtehtävistä on suoriuduttu. Omaa osaamistaan voi päivittää myös lisäkoulutuksella. 

Esimiestehtävät sekä ilta- ja viikonloppuvuorot kasvattavat tilipussia, jos tuntuu, että sähköasentaja palkka ei muuten ole riittävä.

Sähköasentajan koulutus

Mikäli sähköasentajan ammatti tuntuu vastaavan omia mieltymyksiä ja sähköasentaja palkka on riittävä, alalle voi opiskella useissa ammattikouluissa. Yleisin väylä ammattiin on suorittaa ammatillisessa oppilaitoksessa sähkö- ja automaatioalan perustutkinto.

Opiskelu sisältää runsaasti käytännön opiskelua sekä työharjoittelua. Ammattiin valmistuu noin kolmessa vuodessa –  ja työelämässä ammattitaito kasvaa tietenkin joka päivä. 

Sähköasentajaksi opiskelu ei edellytä ylioppilastutkintoa, mutta halutessaan voi valita kaksoistutkinnon, jolloin valmistuu sekä ylioppilaaksi että sähköasentajaksi. Myös oppisopimuskoulutus on mahdollinen reitti sähköasentajan työhön. Sen sijaan etäopiskeluna ammattiin ei voi valmistua, sillä se edellyttää paljon käytännön harjoittelua turvallisessa ympäristössä muiden ohjauksessa.

Jos muut käytännön alojen palkat kiinnostavat, kurkista esimerkiksi isännöitsijä palkka ja rekkakuski palkka!

Sekalaista