Presidentin palkka
Harva ammatti kiinnostaa suomalaisia yhtä paljon kuin presidentin työ. Kaikki taitavat olla yhtä mieltä siitä, että vastuullisempaa ja paineita täynnä olevaa ammattia on vaikea keksiä.
Vaikka presidentin työ on julkinen virka, harvalla on selvää käsitystä siitä, mitä kaikkea presidentin toimenkuvaan kuuluu ja millaisia ominaisuuksia presidentiltä olisi hyvä löytyä.
Tämä artikkeli kertoo, millaista on presidentin työ ja kuinka suuri oikeasti on presidentin palkka. Aihe on kiinnostava, haaveili presidentin ammatista tai ei!
Presidentti – mitä työ sisältää?
Tasavallan presidentillä on monta vastuullista roolia, joita on vaikea erottaa toisistaan. Keskeisin presidentin tehtävä on johtaa ulkopolitiikkaa. Hän vaikuttaa muun muassa kansainvälisiin suhteisin ja on merkittävässä roolissa myös sisäpolitiikassa.
Lisäksi presidentti toimii puolustusvoimien ylipäällikkönä ja kansakuntaa yhdistävässä roolissa. Parhaimmillaan presidentti luo maalle turvallisuutta, toivoa ja yhtenäisyyttä.
Näissä tehtävissä presidentti ei suinkaan toimi yksin, itsevaltiaan tavoin, vaan tiiviissä yhteistyössä muun muassa eduskunnan ja valtioneuvoston kanssa.
Presidentin virallinen työpaikka on Presidentinlinna Helsingin keskustassa. Se toimii sekä työ- että edustustilana. Kuitenkin vain murto-osa työstä tapahtuu työpaikalla.
Matkustaminen on tärkeä osa presidentin työtä niin kotimaassa kuin maailmallakin. Matkat saattavat sisältää muun muassa tapaamisia merkittävien henkilöiden kanssa sekä osallistumista erilaisiin tilaisuuksiin, valtiovierailuihin ja kokouksiin.
Presidentin työstä tekee erityislaatuisen se, että hän ei ole koskaan täysin vapaa työstään. Missä tahansa presidentti liikkuukin, hänet tunnistetaan. Käytöksen ja toiminnan on oltava vastuullista.
Työn erityislaatu suuden vuoksi onkin ollut vaikea määritellä, mikä on kohtuullinen palkka presidentille ja mistä se koostuu.
Presidentin palkka: keskimäärin 160 000 € vuodessa
Suomen presidentin palkka on julkista tietoa ja kaikkien kansalaisten selvitettävissä esimerkiksi Tasavallan Presidentin kotisivuilta. Tarkalleen ottaen kyse ei ole palkasta vaan palkkiosta. Tämä tarkoittaa, että presidentin saamista euroista ei tarvitse maksaa lainkaan veroa.
Tasavallan presidentin palkaksi on kerrottu palkkiomuodossa 160 000 euroa vuodessa. Lisäksi presidentille kuuluu ilmainen asunto, jonka lämmitys, sisustus, kunnossapito, henkilökunta ja muut kulut maksetaan valtion varoilla. Myös asuntoetu on presidentille veroton.
Sen sijaan presidentin palkassa ei huomioida presidentin puolisoa lainkaan, eikä hän saa korvausta työstään, esimerkiksi osallistumisestaan edustustehtäviin.
Kun presidentti jää eläkkeelle työstään, hän on oikeutettu eläkkeeseen. Tämä on 60 prosenttia siitä, mikä on kulloinkin voimassa oleva presidentin palkkio.
Eläkkeellä oleva presidentti voi saada myös sopivan asunnon ja työtilat kohtuullista vuokraa vastaan, samoin muun muassa kuljetus- ja sihteeripalkkioita.
Presidentin palkka – liikaa vai liian vähän?
Presidentin palkan voi katsoa muodostavan varsin turvatun toimeentulon sekä virkakaudella että sen jälkeen. Palkkion lisäksi myös asunto- ja eläke-edut ovat merkittävät varsinkin, kun niistä ei makseta lainkaan veroja.
Verovapaus on herättänyt myös närää. Monen mielestä on epäreilua, että presidentin palkka maksetaan puhtaana käteen, kun tavalliset kansalaiset joutuvat maksamaan veroja.
Presidentin palkka on ollut perinteisesti verovapaa, ja asiaa on perusteltu presidentin työn vaativuudella. Presidentin tulee olla jatkuvasti käytettävissä ammatissaan, eikä hän voi erottaa toisistaan virka- ja vapaa-aikaa. Verottomuuden on katsottu kompensoivan vastuullisen työn raskasta puolta.
Presidentti koulutus: Mitä taitoja presidentti tarvitsee?
Suomen presidenteillä on ollut hyvin monenlaisia koulutustaustoja. Yleisesti ottaen voidaan ajatella, että presidentillä on hyvä olla korkeakoulututkinto, jossa hän on syventynyt esimerkiksi politiikkaan, taloustieteeseen tai oikeustieteisiin.
Muita hyödyllisiä, jopa välttämättömiä, taitoja presidentille ovat johtamiskokemus, kokemus kansainvälisistä tehtävistä, erinomainen kielitaito ja kriisinhallintataidot.
Erittäin tärkeä ominaisuus on myös kyky toimia arvojohtajana, eli edustaa Suomen arvoja ja periaatteita luoden kansalle yhteenkuuluvuuden tunnetta. Näin monipuolisten tehtävien ja vastuiden näkökulmasta suurin osa suomalaisista on sitä mieltä, ettei presidentin palkkaa ole lainkaan ylimitoitettu.
Kiinnostavatko muut vastuulliset ammatit? Kurkista esimerkiksi ensihoitaja palkka ja palomies palkka.